Olen kuvanveistäjä koska kuvanveiston ”tosi-oleminen”, tilallisuus ja kehollisuus, omaan kehoon rinnasteinen hahmo, tekemisen prosessissa ja valmiissa teoksissa puhuttelevat minua.
Teoksissani käsittelen useimmiten ihmistä, ihmisenä olemista ja ihmisen paikkaa maailmassa. Suoraa ihmiskuvausta töissäni on vähän, tästäkin huolimatta ihmisen läsnäolon teoksissani voi toivoakseni tuntea.
Taiteilijana olen turisti, kokeilija. Työskentelen idealähtöisesti. Ensin tulee idea, jonka jälkeen pyrin valitsemaan totuudelliset materiaalit ja oikeat työstötavat sekä muotokielen, jotka tukevat ideaa, valmiiseen veistokseen päästäkseni. Tahdon että valittu työskentelytapa on idean kanssa samaa lihaa ja lopputuloksessa nähtävissä..
Teokseni ovat välillä koomisia, toisinaan traagisia, parhaina päivinään tragi-koomisia.
Ja toivoa on.
ANSIOLUETTELO
Syntynyt 1975 Parkanossa
asuu ja työskentelee Helsingissä
TAIDEOPINNOT
2004 Taideteollinen Korkeakoulu PALLAS kuvataiteiden maisteriohjelma
1999 2001 LAMK/ Muotoiluinstituutti Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot
1995 1999 Lahden ammattikorkeakoulu/ Taideinstituutti Kuvanveiston pääaineopinnot
YKSITYISNÄYTTELYITÄ
2006 Taidekeskus Mältinranta, Tampere
2005 Galleria Katariina, Helsinki
2004 Galleri Konstepidemin, Göteborg, Ruotsi
2003 (…), Galleria 5/ Visuaalinen keskus, Oulu (yhdessä Riikka Mäkikoskelan kanssa)
2002 Perhenäyttely, Poriginal Galleria, Pori (yhdessä Riikka Mäkikoskelan kanssa)
2002 Fingerlek/ Finger Play, Pannrummet, Konstepidemin, Göteborg, Ruotsi
2002 Potentia, Studio Mezzo, Helsinki
2001 Sormileikki, Galleria Rajatila, Tampere ( yhdessä Jari Silomäen kanssa Harjoitelmia aikuisuuteen )
2000 Leipääkin, Titanik, Turku
RYHMÄ- JA YHTEISNÄYTTELYITÄ
2006 Susanna Iivanainen, Soile Jääskeläine, Ville Mäkikoskela, Galleria Mania, Tampere
2006 Veistosten Töölönlahti, Helsinki
2005 Vevringutstillinga 2005, Naustdal, Norja
2005 Matkoilla, Mediakeskus Lumen Galleria, Helsinki
2005 Sivupolku, Järvenpää
2005 Pirkkala Sculpture ´05, Pirkkala
2004 Dale Biennale, Dale i Sunnfjord, Norja
2004 Le Pain, Cram Midi Pyrénées, Toulouse, Ranska
2004 Kosketuksessa, Gallen Kallelan museo, Tarvaspään puisto, Nomad ryhmä, Espoo
2003 Virtaa! / Strömma! – Uudenmaan ja Itä Uudenmaan aluenäyttely, Porvoon Taidetehdas
2003 Art Sibbe, Sipoon taiteilijoiden vuosinäyttely, Itäinen Jokipuisto, Nikkilä, Sipoo
2002 Ars Natura - Kutsu luontoon, Villa Elfvikin ympäristö, Espoo (Nomad ryhmä)
2002 Art Sibbe, Sipoon taiteilijoiden vuosinäyttely, Itäinen Jokipuisto, Nikkilä, Sipoo
2002 MiniAtyyri, Ars Nova, Turku ja GalleriaK, Huittinen
2002 Suomen Taiteilijain 107.näyttely, Helsingin Taidehalli
2001 SKJL n 63.vuosinäyttely, Keuruun museo
2001 Jokapäiväistä leipää, Ristin Kirkko, Lahti
2000 !HÄH, kaupunkitaidenäyttely, VOIMA ryhmä, Lahti
2000 Nomad Non Stop 2000, Taival- ja Humallahden ranta, Helsinki Debydandyt, LTG ry n ja LTS ry n uudet jäsenet, Galleria Marian Portti, Lahti
2000 Suomen Taiteilijain 105.näyttely, Helsingin Taidehalli
TYÖSKENTELY ULKOMAILLA
2004 Nordisk Kunstnarsenter Dalsåsen, Dale i Sunnfjord, Norja
2002 Konstepidemin, Göteborg, Ruotsi
TEOKSIA KOKOELMISSA
Valtion taidekokoelmat
Yksityiset kokoelmat
JÄSENYYDET
Suomen Kuvanveistäjäliitto
NOMAD ryhmä
YHTEYSTIEDOT
Henrik Sohlbergin tie 25 A 2
00640 HELSINKI
040-532 0787,
ville.makikoskela@jippii.fi
|